Et voi kirjoittaa tai edes elää ilman suuntaa.

Olet aina rajalla – aina tulossa jostain, aina menossa johonkin. Puhdas nykyhetki on illuusio, valhe. Sitä ei ole olemassa. Suunta on.

Fysiikan maailmassakin on aina suunta – kohti kaaosta tai suurempaa järjestystä.

Mutta läsnäolon taitoa tietysti tarvitaan: miten olla läsnä liikkeessä? Miten hyväksyä suunta? Tai valita se?

Suunta pitää meidät järjissämme. Suunta pitää meidät jäljissämme. Suunta on enkelimme, siunauksemme ja opettajamme. Se kertoo keitä me aidosti olemme.

Suunta ei valehtele.

Uteliaisuudellakin on aina suunta: ”Tuo kiinnostaa, mitä tuolla tapahtuu, kuka hän on?”.

Kuolleilla ei ole suuntaa, ne eivät edes maleksi. Mutta me olemme elossa! Me voimme liikkua!

Sanat näyttävät kirjoittajan suunnan. Ne menevät aina eteenpäin. Ilman liikettä ei ole kirjoittamista. Voit työstää yhtä kirjainta loputtomiin, mutta se ei ole kirjoittamista. Se on koristelua tai askartelua.

Myös lukeminen on aina eteenpäin menemistä; kirjain, tavu, sana ja rivi kerrallaan. Jos nukahdat, pysähdyt. Kun heräät, voit jatkaa.

Mikä on sinun suuntasi tänä kirjoittajan vuonna 2020? Mistä tulet ja mihin olet menossa? Missä jumitat? Mikä sinua pidättelee (meitä kaikkia jokin!)? Millaista tukea tarvitset? Millaiset sanat sinua kantavat ja ohjaavat?