”Ennen kaikkea meillä ei ole varaa olla elämättä nykyhetkessä. Siunattu yli kaikkien kuolevaisten on se, joka ei hukkaa kuluvan elämän yhtään hetkeä menneisyyden muisteluun”, on Henry David Thoreau kirjoittanut. Toteamus on vahva ja vaativa. Hyvin harva kykenee olemaan muistelematta mennyttä. Olen huomannut, että noin 60% ajatuksista on menneen pyörittelyä, 39% tulevaisuudesta huolestumista ja ehkä 1% tämän hetken ihmettelyä. Olen vielä kaukana siunatusta.

Uteliaisuuden näkökulmasta tilanne on kiusallinen. Emme ehdi tai kykene avautumaan nykyhetken hämmästyksen aiheille. Uteliaisuutta tutkinut psykologian tohtori Todd Kashdan on todennut, että tärkeintä ei mitä kaikkea ihanaa ja ihmeellistä ympärillämme on vaan miten olemme läsnä kaikelle ympärillämme olevalle.

Kysymys on siis halusta ja taidosta olla läsnä tässä hetkessä. Mutta mikä meitä siinä estää? ”Kun stressireaktiomme on taistella, sorrumme helposti sisäiseen kamppailuun ja sättivään puheeseen”, kirjoittavat Catarina Ahlvik ja Miia Paakkanen kirjassa Myötätunnon mullistava voima. Toisin sanoen stressin vallassa menetämme yhteyden omiin vahvuuksiimme ja ympäristöömme. Usein myös toisiin ihmisiin.

Kysyin erään valmennusryhmäni osallistujilta, mihin omaan kehittymiseen liittyvään kysymykseen he haluaisivat vastauksen. Heidän kommenteissaan nousi vahvasti esiin, miten voisi uskoa itseensä ja, ettei olisi niin ankara itselle. ”Itsemyötätunnon ensimmäinen askel eli aktiivinen ystävällisyys toimii apukeinona Sättimisen sijaan rauhoitamme itseämme ystävällisyydellä, lohduttamisella ja kannustamisella”, Paakkanen ja Ahlvik kertovat.

Uteliaisuus omia kokemuksia, haastaviankin kohtaan, on hyödyllistä. Menneisyyteen liittyvät virheet ja puutteet voivat niin ikään olla tuon tarkastelun. Tulevaisuuteen liittyviin huoliin voi suhtautua uteliaasti. Silloin jää tilaa kiitollisuudelle nykyhetken ihmeistä.

Millaisena sinä siis haluat muistaa tämän päivän, kun sitä jonain toisena kauniina päivänä katselet?